Torilla tavataan!
25.06.2018On juhannusviikon torstai. Tunnelma Säkylän torilla on kuin suurimmilla markkinoilla konsanaan ja torin läheisyydestä on lähes mahdotonta löytää parkkipaikkaa. Voisi melkein kuvitella, että kyseessä on kesän ainut toripäivä. Näin ei kuitenkaan ole, vaan tori täyttyy myyjistä ja ostajista joka viikko. Tarjolla on kaikki kesän herkut ja paljon enemmän: torille tullaan ostosten ohella tapaamaan tuttuja ja nauttimaan ainutlaatuisesta tunnelmasta.
Torivalvoja Petri Rytsölän mukaan Säkylän torilla on ollut vilkasta joka viikko aina helatorstaista asti. Hyvät säät ja aina täydet myyntipaikat ovat taanneet vilkkaan alkukesän.
– Säkylän torilla on todella hyvä maine ja myyjät tietävät, että jos myyntipaikan haluaa, pitää olla ajoissa liikkeellä, Rytsölä kertoo.
Asiakkaita riittää Rytsölän mukaan niin läheltä kuin kaukaa, aina Liedosta ja Luvialta saakka. Monen mielestä Säkylän tori päihittää esimerkiksi Turun torin heittämällä. Kesällä yksi suurimmista asiakasryhmistä ovat Pyhäjärven rantojen mökkeilijät, jotka saapuvat torille uskollisesti vuosi toisensa jälkeen.
Irja Ohvo (vasemmalla), Marjo-Riitta Keveri ja Teija Ohvo käyvät Säkylän torilla aina kun mahdollista. Pirkko Helkiö (oikean puoleinen kuva) pitää huolen siitä, että torikävijöille riittää kahvia ja lettuja.
Tammelassa mökillä kesäänsä viettävät Marjo-Riitta Keveri ja Teija Ohvo ovat tulleet torille äitinsä Irja Ohvon kanssa.
– Täällä näkee ihmisiä, joita ei muuten enää näkisi, naiset kertovat ja kehuvat torilla vallitsevaa yhteisöllisyyden tuntua. Tärkein torin myyntipisteistä heille on kahvila, josta saa muurinpohjalettuja.
– Syömme joka kerta torilla vieraillessamme letut, naiset naurahtavat. Lettujen lisäksi mukaan on tarttunut savumuikkuja ja perinteisiä vihanneksia. Uudet perunat ovat kaikkien mielestä se kesän paras juttu.
Säkylän torilla lettuja ovat myyneet jo neljän vuoden ajan Pirkko ja Teuvo Helkiö. Pirkko Helkiö kehuu torilla käyviä asiakkaita, jotka ovat ottaneet heidät lämmöllä vastaan.
– Säkylän tori on aivan ihana, ja asiakkaat ovat koko jutun suola, Helkiö hehkuttaa.
Siinä missä Säkylässä torin suosio on kasvanut vuosikymmenestä toiseen, Porin torilla tunnelma on odottava. Juhannusviikon alussa torilla on vielä melko hiljaista, mutta torikauppiaat povaavat loppuviikosta kiireistä. Tori on auki lähes joka päivä ja vakiasiakkaat ovat uskollisia, mutta etenkin nuoria asiakkaita kaivattaisiin lisää. Kukkia Porin torilla myyvä Satu Äijälä tosin kehuu, etten etenkin yrttimyynti on houkutellut myös nuoria torille.
Satu Äijälä myy kukkia Porin torilla ja toivoo, että yhä useampi löytäisi torin antimet. Keskimmäisess kuvassa Sari Routa.
Roudan yrttipuutarhan omistaja Sari Routa on huomannut, että torikävijöissä on tapahtunut sukupolvenvaihdos: ne jotka kävivät torilla lapsena omien vanhempiensa kanssa, tulevat nyt omine perheineen toriostoksille.
– Monissa perheissä vaalitaan selvästi perinteitä, Routa sanoo.
Myös Kirsi Jansson kokee, että erityisesti nuoret perheet ovat löytäneet torin. Aallon tila on myynyt tuotteitaan Porin torilla jo 80 vuoden ajan, joten vertailukohtia löytyy eri vuosikymmeniltä.
– Aurinkoinen toukokuu piristi torikauppaa kummasti. Mielestäni on myös hyvä, että tori on auki päivittäin, sillä ihmiset ovat jo tottuneet siihen, että torille pääsee kuin kauppaan, Jansson toteaa.
Kirsi Jansson esitteli Aallon puutarhan tomaatteja torin asiakkaille. Oikeanpuoleisessa kuvassa Porin torin kirpputoripöydän löytöjä.
Vaikka Säkylän ja Porin toreissa on paljon eroja, myös yhtäläisyyksiä löytyy. Molemmilla toreilla on oma vakioasiakaskuntansa ja niin myyjät kuin torivalvojat tuntevat monet asiakkaista hyvin. Torilla vaihdetaan kuulumiset ja etenkin talven jälkeen torikauppiaat otetaan vastaan lämpimästi.
– Moni asiakas toteaa meidät ensimmäistä kertaa nähdessään, että ”kiva kun tulitte, nyt alkoi kesä”, Porin torilla perunaa ja mansikkaa myyvä Timo Salminen kertoo hymyillen.
Ruohosen kalaliike myy tuotteitaan Porin torilla ympäri vuoden, kuvassa Satu Ruohonen. Timo Salminen taas saapuu Porin torille kesän alussa.
Katso video Porin torilta tästä.
Tytti Wallenius
Pyhäjärvi-instituutti