Ruokapuoti LUMO panostaa ruoan aitouteen ja puhtauteen
23.02.2018Wanhan Rauman kupeessa sijaitseva Ruokapuoti Lumo perustettiin vuonna 2010 puhtaan ja aidon ruoan ympärille. Puodin omistajan Tero Suhosen mukaan alun alkaen yrityksen ideana oli tarjota raumalaisille puhdasta ja aitoa ruokaa.
– Emme kuitenkaan halunneet profiloitua ainoastaan luomukaupaksi. Määrittelimme alusta alkaen itse tarkat kriteerit sille, mitä haluamme tai emme halua myydä.
Suhosen mukaan ruoan aitous, puhtaus ja ravinteikkuus olivat yksiä merkittävimpiä kriteereitä ja edelleenkin puodin elintarvikevalikoima nivoutuu näiden kriteerien ympärille.
Puodin elintarvikevalikoimasta löytyy muun muassa luomupähkinöitä, -siemeniä ja -kuivahedelmiä, luomuteetä ja -yrttihaudukkeita, superfoodeja, maitotuotteita, liha- ja kalatuotteita, vihanneksia ja hedelmiä, kahvituotteita, luomu- ja villimausteita, liha- ja kalatuotteita sekä pienpanimotuotteita.
Lähes kahdeksassa vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon ja nykyisin puodin valikoimasta löytyy elintarvikkeiden lisäksi myös muutakin tarjontaa. Valikoimassa on muun muassa biohajoavia pesuaineita, tekstiileitä, joogavälineitä sekä kahvi- ja keittiövälineitä. Tämän lisäksi tarjolla on myös erilaisia koulutuksia, kursseja, maistatustilaisuuksia ja valmennuksia, jotka linkittyvät laajemmin ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.
– Ensinnäkin minulla oli oma halu laajentaa toimintaa, mutta samalla myös ulkopuolelta tuli paineita. Markkinat ovat muuttuneet niin paljon, että emme pärjäisi täysin pelkällä ruokavalikoimalla, Suhonen toteaa.
Paikallisia tuotteita voisi olla tarjolla enemmänkin
Puodin valikoimasta löytyy lähiruokatuotteita, mutta yrittäjän mukaan niitä voisi löytyä enemmän. Tällä hetkellä valikoiman lähituotteita ovat muun muassa Yrttipajan teet ja maustesekoitukset, MM Koskenkorvan tuotteet, Ketunleivän ja Pelkosen kotileipomon leivät, Saloniemen Juustolan tuotteet sekä lähialueen panimoiden kuten paikallisen Linden Breweryn oluet. Lisäksi puodilla on oma pieni tuoteperhe, josta löytyy muun muassa sinappia, salaatinkastiketta ja tomaattihilloketta.
– Olisi mukavaa, jos meillä olisi valikoimassa enemmänkin paikallisia tuotteita. Asiakkaat esimerkiksi kyselevät meiltä välillä nimenomaan raumalaisia tuotteita, joita voisi viedä tuliaisiksi kauemmaksi. Lähituotteitta voi siis rohkeasti tulla meille tarjoamaan, Suhonen kannustaa.
Lähiruoasta puhuttaessa yrittäjä nostaa esille ruoan laatuun, makuun sekä alkuperään liittyviä seikkoja.
– Minua kiinnostaa, mistä tuote tulee, mistä raaka-aineet ovat peräisin ja miten tuote on tuotettu ja jalostettu.
– Tuotteen laadulla, maulla ja ravinteikkuudella on myös tärkeä merkitys. Vaikka ruoka tulisi läheltä, pitää sen myös olla laadukasta, ravinnetiheää ja aidon makuista.
Ruoan puhtauden Suhonen linkittää vahvasti ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen. Puhdas ruoka vaikuttaa valtavasti muun muassa suoliston toimintaan ja ehkäisee monia suolistosairauksia. Yrittäjä uskookin, että ruoan puhtaudella ja aitoudella on suuri merkitys myös tulevaisuudessa.
– Ruoan aitous ja puhtaus eivät ole pelkkiä trendejä. Ne tulevat pitämään pintansa kauemmin. Laajemmin katsottuna myös ekologisuus ja eettisyys ovat nousemassa tärkeiksi arvoiksi puhtauden ja aitouden rinnalle, Suhonen päättää.
Seuraa Ruokapuoti Lumoa:
Heidi Tattinen
Pyhäjärvi-instituutti