Lämmin ja pitkä kesäkausi ei haitannut Säkylän Pyhäjärven raputaloutta
30.11.2018Lämmin ja pitkä kesäkausi vuonna 2018 ei haitannut Säkylän Pyhäjärven raputaloutta, vaan saksiniekat vaelsivat jopa keskitasoa paremmin mertoihin. ”Saalisilmoituksia ei ole vielä kaikkia laskettu yhteen, mutta alustavasti kauden voi sanoa olevan hyvää keskitasoa.”, kertoo Markku Mäntyranta Pyhäjärven Kalastusalueen puolesta ja lisää ”lämpökään ei tuntunut vaikuttavan saalismääriin niin merkittävästi kuin pienemmillä järvillä ja saalista saatiin tasaisesti läpi kauden.”
Kalastaja Markku Levonmaa Säkylästä kertoo saaliin olleen viime vuosien keskitasoa parempi ja lämpimät kelit saivat ravut liikkumaan pyydyksiin entistä aktiivisemmin. ”Vaikka alkukaudesta myynti hieman takkuilikin, niin kauden edetessä päästiin kunnon vauhtiin. Saalista noin 85-90% myydään asiakkaille 5 kalatukun kautta ja loput 10-15% myydään neljälle vähittäiskaupalle”, Markku kertoo.
Jouni Aaltonen Kolvaan Kalasta toteaa myös kauden olleen keskitasoa paremman. ”Myymme ravuista jopa 90% keitettynä Kalamesta Oy:lle, joka toimittaa niitä sitten ympäri Suomea vähittäiskauppoihin kalatiskeille. Loput saaliista myydään yksityisasiakkaille”, Jouni toteaa. Jounin, jolla on myös kalamyymälä Säkylän kalasatamassa, mukaan hyvät ravustuskaudet tuovat mukanaan myös haasteita, sillä kun jokainen kalastaa huippusesongin aikana vain täplärapuja, niin myymälään ei saada tarjolle Pyhäjärven herkkuhuippua eli muikkua, tai muitakaan järven laatukaloja.
Marko Jori
Pyhäjärvi-instituutti
Kuva: Tytti Wallenius