Lähiruokayrittäjä, vastaa alan kehittämiseen liittyvään kyselyyn
24.09.2020Hyvät lähiruokayrittäjät!
Jyväskylän ammattikorkeakoulu käynnisti maa- ja metsätalousministeriön toimeksiannosta aiemmin maaliskuussa kyselyn, jonka tarkoituksena on selvittää lähiruokayritysten menneiden vuosien kehityskulkuja, nykytilaa ja tulevaisuudennäkymiä. Kyselyn vastaukset auttavat ohjaamaan tulevia kehittämistoimia ja toimivat osaltaan myös uuden ohjelmakauden valmistelun apuna. Kysely on jatkumo aiempina vuosina julkaistuille elintarvikealan pk-yritysten toimintaympäristötutkimuksille.
Kysely oli suunniteltu ja julkaistiin juuri ennen kuin maatamme kohtasi koronakriisi. Taudin leviäminen ja sen estäminen on meitä kaikkia koskettava, pelottava asia. Jo nyt se on aiheuttanut liiketoiminnan häiriöitä ja alasajoja lähes kaikilla toimialoilla ja yhteiskunnan sektoreilla. Myös useat lähiruokayrityksistä ovat kohdanneet vaikeuksia.
Toivomme, että tilanteesta huolimatta ehtisitte vastaamaan kyselyyn, jota on nyt lyhennetty vastaamisen helpottamiseksi. Kyselyä on myös päivitetty muutamien kysymysten osalta.
Kyselyn vastauksista saamme tietoja, miten koko lähiruokasektori jatkossa voisi paremmin ennakoida tulevaa, ja varautua erilaisiin poikkeustiloihin. Kyselyssä on myös avoimia vastauskohtia, joihin voitte kirjoittaa ajatuksia oman yritystoimintanne kannalta. Toivomme nyt vastauksia paitsi liittyen toimintaanne normaalitilanteessa, myös tietoa siitä, kuinka korona vaikuttaa yrityksenne tilanteeseen ja mitä toimenpiteitä eri toimijoilta nyt kaipaisitte.
Kyselyyn vastaamisaikaa on 30.9.2020 asti.
Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriö:
erityisasiantuntija Kirsi Viljanen, p. +358295 16 2142, kirsi.viljanen@mmm.fi
Lisätietoja Jyväskylän ammattikorkeakoulu:
tutkimustiimin johtaja Elina Vaara, p. +358405460107, elina.vaara@jamk.fi
projektipäällikkö Leena Pölkki, p. +358504011894, leena.polkki@jamk.fi