Grillistä maistuvat Jämin Rahtipalvin lihaisat makkarat sekä tuorelihat
16.07.2020Jämijärvellä sijaitseva Jämin Rahtipalvi Oy on pienimuotoinen lihanjalostuslaitos, jossa lihatuotteita myydään tuoreina ja jalosteina. Valikoimasta löytyy muun muassa laadukkaita ja lihaisia palveja, makkaroita sekä leikkeleitä.
Osa tuotteista myydään tehtaanmyymälästä ja verkkokaupasta. Tuotteita menee myös vähittäiskauppoihin, suurkeittiöihin, pitopalveluille ja huoltoasemille. Lähialueiden kaupoissa konsulentteja on viikoittain ja joskus Jämin Rahtipalvin saattaa nähdä jopa messuilla.
–Kesällä tuoretta pihviä menee niin paljon, kuin ehtii tehdä. Osa menee kauppaan, mutta suurin osa myydään tehtaanmyymälästä. Myös perus täyslihamakkaroista tykätään. Perinteisiä palvituotteita ja lihahyytelöä menee tasaisesti ympäri vuoden, Jämin Rahtipalvi Oy:n toimitusjohtaja Rauno Palomäki kertoo.
Alihankintana Jämin Rahtipalvi tekee tiloille makkaroita ja muita jalosteita. Erikoisuutena he jalostavat metsästäjille riistaa, josta lihanjalostustoiminta on aikoinaan saanut alkunsa ja lähtenyt laajenemaan. Metsästyskausi työllistää Palomäen mukaan aina. Asiakkaille tehdään säilykkeitä, makkaroita ja palveja peurasta sekä hirvestä.
Yrityksen ajatuksena on alusta asti ollut ainoastaan suomalaisen lihan käyttö ja siitä on pidetty tiukasti kiinni.
–Itse arvostan suomalaista puhtautta ja hygieniaa, joka alkaa elintarvikepuolella jo kasvatuksesta ja alkutuotannosta. Hyvää Suomesta -merkki on aukoton ja toivon myös asiakkaiden kiinnittävän huomiota siihen, että tuote on oikeasti suomalaista.
Ikaalisissa lypsykarjatilaa pitävät Taija Mäkelä ja Valtteri Änkö asioivat mielellään Jämin Rahtipalvilla ja käyttävät lähiruokaa mahdollisimman paljon kotona sekä töissä. Mukaan heille tarttuu tehtaanmyymälästä yleensä kahta tai kolmea erilaista leikkelettä sekä grillattavia.
–Tulimme varta vasten, sillä toimme naudanlihaa jalostukseen. Pidän lisäksi pitopalvelua, johon sianlihan haen täältä ja nauta tulee omalta tilalta, Änkö kertoi.
Verkkokauppa on lähtenyt hyvin käyntiin, mutta reiluun 20 vuoteen on mahtunut myös haasteita
1997 vuonna perustettu yritys työllistää tällä hetkellä kymmenkunta henkilöä, mutta vuosien varrelle on mahtunut myös monenlaisia haasteita. Esimerkiksi terveysvalvonta vanhoissa tiloissa, suuret työkustannukset ja kova kilpailu ovat vaatineet työtä.
–Siat leikataan itse ja ruhot ostetaan lähialueilta. Pienteurastamoja ei lähellä juurikaan ole, mikä on haasteellista. Sikojen teurastukset tehdään HKScanilla Forssassa sekä Kruunupyyssä Björkensillä. Paikallinen nauta tulee yleensä Liha Hietaselta Sastamalasta. Lisäksi Maalaiskanan kanssa on tehty yhteistyötä.
Myös koronan vaikutus näkyy Palomäen mukaan yhtä lailla maaseudulla kuin kaupungissa. Jämin Rahtipalvin tehtaanmyymälä saatiin onneksi koko kevät pidettyä auki. Samalla aloitettiin verkkokauppakokeilu, joka on lähtenyt hyvin käyntiin. Verkkokaupan laajentaminen on yrityksen ajatuksissa, mikäli se lähtee kunnolla toimimaan.
Palomäki tietää, että alasta riippumatta pienillä toimijoilla tulee olemaan tiukkaa. Hän toivoo tuottajille jaksamista ja kannustaa erikoistumaan, esimerkiksi kasvattamalla eri eläinrotuja.
Senni Valiola
Satafood Kehittämisyhdistys ry