Pääkuva Nappi oppipeliin
Facebook Instagram Twitter YouTube Blogger Tilaa uutiskirje

Ruokavaliostaan huolehtiva suosii kotimaista kalkkunaa, josta suurin osa tulee Länsi-Kalkkunalta

29.10.2020

Länsi-Kalkkuna on Atria Suomen ja HKScan Finlandin omistama osakeyhtiö, joka tuottaa omistajille raaka-aineeksi kalkkunan lihaa. Kalkkunasta tehdään paljon valmisruokia, makkaroita ja leikkeleitä. Erityisesti leivänpäällisten markkinoilla kalkkunalla on iso merkitys.

Maailmalla kalkkunanliha on hyvin edustettuna lihatiskissä ja kaupoissa. Suomessa siitä ollaan jäljessä, vaikka meillä kasvaa maailman terveimmät linnut.

– Esimerkiksi Keski-Euroopassa syödään 5–6 kiloa kalkkunanlihaa henkilöä kohden vuodessa. Suomessa määrä jää alle kahden kilon. Kalkkunanliha on todella vähärasvaista ja sitä löytyy useimmiten sellaisten ihmisten ostoskoreista, jotka vaalivat omaa terveyttään, Länsi-Kalkkunan toimitusjohtaja Heikki Parviainen kertoo.

Kotimaisen kalkkunanlihan tunnistaa pakkauksen Hyvää Suomesta -merkistä. Parviainen kannustaa kuluttajia kokeilemaan rohkeasti erilaisia tuotteita.

– Jos omasta lähikaupasta ei löydy jotain tiettyä tuotetta, niin pyytäkää kauppiaalta. Kauppojen valikoimissa voi olla isojakin eroja, hän tietää.

Parviaisen oma suosikki on kalkkunan reisiliha ja erityisesti siitä tehdyt pataruoat.

– Laitan paljon ruokaa ja olen todennut, että reisilihaa on helppo tehdä. Se taipuu erilaisiin ruokiin ja valmistuu uunissa tai pannulla erilaisten mausteiden kanssa.  Se on edullistakin.

Hän kehui myös kalkkunan jauhelihaa, joka sopii monenlaisiin ruokiin hampurilaispihveistä lähtien. Liha muistuttaa koostumukseltaan hieman naudan jauhelihaa ja on helppoa käsitellä.

Suurin osa suomalaisesta kalkkunasta kasvatetaan Länsi-Kalkkunan sopimustuotantona. Hautomolta linnut lähtevät tuottajille. Sopimuskasvatustiloja on Satakunnan, Varsinais-Suomen, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan alueilla sekä muutama Etelä-Savossa.

Toisena työnä Länsi-Kalkkuna leikkaa ja teurastaa kalkkunoiden lisäksi omistajiensa emobroilerit. Kalkkunateurastamo ja lihanleikkaamo sijaitsevat Satakunnan Säkylässä.

Koko lintu hyödynnetään sulista lähtien. Raaka-ainesivuvirrat menevät Honkajoki Oy:lle. Niin sanotusta ylijäämästä tehdään ruokaa lemmikeille ja turkiseläimille. Länsi-Kalkkuna on varsin merkittävä rehuraaka-aineen toimittaja.

– Parasta tässä työssä on se, että koko ketju uskoo asiaan. Se on motivaatiotekijä. Nähdään kalkkunatuotannon vahvuudet ja tiedetään, että kulutuskehitys on koko ajan nousussa. Tuottajat ovat todella sitoutuneita ja intoutuneita, Parviainen kiittää ja kannustaa tuottajia jatkamaan samaan malliin.

Hän kertoo, että elintarvikebisneksessä on myös monenlaisia haasteita. Lihan tuottaminen Suomessa on kallista ja vaatimukset tarkkoja. Tilakoot ovat pienempiä kuin monissa muissa maissa. Kalkkunan kasvatuksessa on paljon käsityötä ja vaaditaan monia ihmisiä pitämään huolta asioista.

– Yksi haaste on tuotekehityksessä, jossa olisi toivomisen varaa. Jos ei ole tarjontaa, ei ole kysyntää. Broileri on vahva kilpailija tässä asiassa.

Kuvassa Vuoden Kalkkunatuottaja 2020, Jaana ja Jyrki Tapio. Heillä on kasvatuspaikkoja 8 000 kalkkunalle Loimaalla Köyliön kylässä. Kalkkunaa on kasvatettu tilalla vuodesta 2002 lähtien.

Käy poimimassa reseptivinkit talteen ja tutustumassa sopimustilojen tarinoihin Kalkkunaa Suomesta -nettisivustolla sekä Facebookissa! Kokeile esimerkiksi kalkkunabataattivuokaa merimiehen tapaan.

Senni Valiola

Satafood Kehittämisyhdistys ry