Pääkuva Nappi oppipeliin
Facebook Instagram Twitter YouTube Blogger Tilaa uutiskirje

Peurapata maistui huittisilaisille koululaisille lähiruokapäivänä

29.10.2020

Lähiruokapäivänä Huittisissa tarjottiin peuranlihapataa, paikallisia perunoita ja herneitä, tuoresalaattia, ruisleipää, levitettä sekä puolukkahilloa.

– Kesäkuun alussa paikallinen metsästysseura Hukka kysyi, että otammeko peuranlihaa yhteen kouluruokailuun. Otimme mielellämme tarjotun lihan vastaan ja tiesin heti jo sopivan päivänkin. Ajallisesti lähiruokapäivä osui aivan nappiin, Huittisten ruokapalvelupäällikkö Auli Nousiainen kiitteli tyytyväisenä.

Huittisten kouluruokailussa peuranlihaa oli ensimmäistä kertaa. Lihaa tuli 150 kiloa. Nousiainen ja pellonpuiston ravitsemistyönjohtaja Nina Kärki seurasivat tyytyväisinä, kun oppilaat veivät tyhjiksi syötyjä lautasiaan pois. Se oli selvä merkki siitä, että ruoka maistui.

Peuranlihapadan reseptin kehittelyä he kuvailivat mielenkiintoiseksi projektiksi. Koeversio tehtiin viikkoa ennen lähiruokapäivää. Siitä tuli naisten mukaan hieman liian suolainen, mutta lähiruokapäivänä peuranlihapata onnistui todella hyvin. Kahdesta kolmeen tuntia haudutettu peuranlihapata sisälsi muun muassa kermaa ja pekonia.

– Porkkanaa tai muita kasviksia emme pataan laittaneet, että ketään ei ainakaan sen takia jätä maistamatta. Lapset syövät porkkanaa kyllä hyvin sellaisenaan, mutta kastikkeissa ja padoissa ne eivät maistu niin monelle, Nousiainen ja Kärki tiesivät.

He pohtivat, että peuranlihapata voisi jäädä teemamuotoisesti listalle ja se olisi ihanaa. Esimerkiksi niin, että sitä valmistettaisiin joka syksy.

Pellonpuiston keskuskeittiön ravitsemistyönjohtaja Nina Kärki.

Huittislaisessa kouluruokailussa käytetään monen muun satakuntalaisen kunnan tavoin lähiruokaa melko paljon. Nousiainen kertoi, että esimerkiksi perunat ovat tulleet jo vuosikausia paikalliselta tuottajalta. Pakastejuureksia tulee mahdollisimman paljon Apetitilta ja myös vihersalaatit tulevat läheltä. Sesonkikasviksia saadaan paikallisilta viljelijöiltä.

Teemapäiviä pidetään hyvinä. Nousiainen ja Kärki toivoivat, että vuosittainen lähiruokapäivä olisi tullut jäädäkseen.

8-luokkalaisen Neea Niemisen ehdoton suosikkiruoka koulussa on makaronilaatikko. Kotona heillä syödään melko paljon lähiruokaa. Lähiruoaksi Neea mieltää satakuntalaisen ruoan.
– Peuranlihaa olen joskus maistanut. En pitänyt siitä, joten en viitsinyt ottaa peuranlihapataa, hän totesi.

8-luokkalainen Neea Nieminen

Opettaja Sami Minkkinen maistoi peuranlihaa ensimmäistä kertaa.
–Todella hyvän makuista. Hienoa, että on jotakin erilaista, hän kiitteli.
Minkkisen suosikkiruoka koulussa on tonnikalapasta.

 

Opettaja Sami Minkkinen


Myös 8-luokkalaisten Roni Matintalon ja Perttu Kanniston mielikouluruokaa on tonnikalapasta. Matias Nokkala tykkää eniten makaronilaatikosta. Pojat ovat kaikki aiemminkin syöneet peuranlihaa. Perttu kertoi maistaneensa pohjoisen reissuilla lisäksi poronlihaa.
– Koulussa voitaisiin syödä useamminkin riistaa. Esimerkiksi kasvikset voisi korvata lihalla. Peuranlihapata oli ihan hyvää. Pekonia ei välttämättä olisi tarvinnut laittaa, he kommentoivat.

Senni Valiola

Satafood Kehittämisyhdistys Ry