Pääkuva Nappi oppipeliin
Facebook Instagram Twitter YouTube Blogger

Härkälän puutarhan tilamyymälästä saa omien tuotteiden lisäksi lähituottajien herkkuja

24.07.2019

Härkälän Puutarhassa Köyliön Tuiskulassa kasvatetaan pääasiassa tomaattia, kurkkua, salaattia ja yrttejä. Kokeilumielessä kasvatetaan pienemmissä määrissä myös paprikaa, munakoisoa ja chiliä. Kaikki kasvatetaan kasvihuoneessa ja pinta-alaa on yhteensä noin hehtaarin verran. Puutarhan isäntänä ja emäntänä toimivat Mikko ja Piia Härkälä.

- Lähiruoka on alusta asti ollut meille tärkeä juttu, mutta nyt viime vuosina se on noussut ihmisten keskuudessa esille entistä enemmän, ja sitä on alettu arvostamaan enemmän, Mikko ja Piia kertovat.

Mikon vanhemmat Olli ja Marja-Liisa Härkälä aloittivat kasvihuoneviljelyn vuonna 1985. Osittainen sukupolvenvaihdos tehtiin vuonna 2007 ja lopullinen vuonna 2012.

- Jo vanhempani aloittivat Härkälän puutarhan brändin luomisen, ja me olemme jatkaneet sen ylläpitämistä ja kehittämistä, Mikko mainitsee

Monet kylän nuoret saavat kesätyön Härkälästä, joka parhaimmillaan työllistää noin 20 henkilöä.


Puutarhan isäntä Mikko Härkälä kertoo, että lajikevalinnat tehdään hyvän maun, eikä satoisuuden perusteella.

Härkälän herkullisten ja tuoreiden tuotteiden salaisuus koostuu monista tekijöistä.

- Teemme lajikevalinnat makua, emmekä satoisuutta ajatellen. Annamme tomaattien kypsyä varressa kypsäksi asti, jolloin niistä tulee makeampia, sillä tomaatin sokeri muodostuu siihen vasta ihan kypsymisen loppuvaiheessa. Kurkut pakkaamme löysään muoviin, koska se ei altista kurkkua lämmölle samalla tavalla kuin tiiviiseen muoviin pakatessa, ja näin kurkut pysyvät pidempään tuoreina, Piia ja Mikko luettelevat.

Lisäksi tuotteet toimitetaan itse suoraan kauppoihin, ja jakelu sijoittuu 60 km säteelle Härkälästä. Kauimmat toimitukset tehdään Poriin ja Raumalle.

- Meillä on kaksi omaa jakeluautoa, joilla kuljettajamme vievät tuotteemme suorajakeluna kauppoihin, Piia jatkaa.

Lyhyen ja nopean toimitusketjun ansiosta tuote pääsee kuluttajalle mahdollisimman nopeasti ja tuoreus säilyy paremmin, kun tuotteen ei tarvitse kiertää tukun kautta.

 
Yrttejä saa myymälästä ruukkujen lisäksi myös amppeleina.

Piialla on ollut jo monta vuotta ajatuksissa oman tilamyymälän avaaminen, ja vihdoin viime kesänä Mikko ja Piia tekivät päätöksen myymälän perustamisesta.

- Hommia myymälän eteen on tehty aktiivisemmin tämän vuoden alusta lähtien ja nyt vihdoin kaikki on saatu valmiiksi, sanoo Piia.

Tilamyymälä avattiin kesäkuun lopulla, ja on siitä lähtien ollut auki päivittäin klo 9-21. Myymälä toimii itsepalvelutyyppisesti, ja sen lisäksi paikalla on myyjä torstaisin klo 11-16, perjantaisin klo 11-17 ja lauantaisin klo 10-14.

- Hyvää palautetta on tullut paljon, ja asiakkaita käynyt hyvin, Piia hymyilee.


Piia Härkälän mukaan asiakkaita on myymälässä riittänyt ja hyvää palautetta tullut paljon.

Myymälästä saa Härkälän puutarhan tomaattia, kurkkua, salaattia, yrttejä ja paprikaa. Sen lisäksi Piia tekee myytäväksi myös yrttipestoja ja tomaattichili –kastiketta. Omien tuotteiden lisäksi myymälässä on paljon herkkuja lähialueiden tuottajilta.

- Säkylässä sijaitsevalta Siskosten vihannestilalta tulee muun muassa sipulia, porkkanaa, kesäkurpitsaa, kyssäkaalia ja valkosipulia. Läheiseltä Matomäen tilata saamme myyntiin hernettä, perunaa ja auringonkukkia. Pöytyäläisen Myssyfarmin tilata tulee rypsiöljyä, jota käytän myös myymälässä myytävän peston tekoon, Piia luettelee.

Lisäksi myymälään on tulossa myyntiin muun muassa Yrttipajan tuotteita.


Itsetehdyissä yrttipestoissa on muun muassa persiljaa, valkosipulia ja rypsiöljyä.

Nimeä myymälällä ei vielä ole, mutta käynnissä olleen nimikilpailun ansiosta hyviä ehdotuksia on tullut. Myymälässä käydessään asiakas on saanut jättää lapulle nimiehdotuksen, ja nyt näyttää siltä, että nimeksi tulee Härkälän TuorePuoti…


Tilamyymälään pääsee käymään päivittäin klo 9-21, ja siellä myydään monenlaisia tuoreita herkkuja.

Aino Kahala, Pyhäjärvi-instituutti