Pääkuva Nappi oppipeliin
Facebook Instagram Twitter YouTube Blogger Tilaa uutiskirje

Härmän Rati – luomua ja lähiruokaa

19.12.2019

Härmän Ratin päärakennus on siirretty Järvenpäähän Alahärmästä. Vanhojen hirsien ympärille rakennettiin moderni ravintola- ja majatalokokonaisuus perinteitä kunnioittaen. Ravintola aloitti luomuruoan tarjoamisen elokuussa 2016. Majoitustilat ovat 16 hengelle.

Kaikista raaka-aineista luomun osuus on tällä hetkellä noin 98 % ainoana ravintola Suomessa. Härmän Rati on Luomu SM voittaja viimeisiltä vuosilta. Muutaman prosentin vajauksen luomuportailla tekee käytännössä kalat.

Lokakuussa Luomuelintarvikepäivillä ensimmäistä kertaa järjestetyn European Organic Food Innovation Award -kilpailun voitti Gobbas Gårdin ja ravintola Härmän Ratin yhteistyössä kehittämä kotimainen luomuhärkäpaputuote ammattikeittiökäyttöön. Gobbas Gård on jo vuosia toiminut tavarantoimittajana Härmän Rati -ravintolalle. Tuotteen elinkaari on vasta alkutekijöissään. Idea härkäpaputuotteesta lähti halusta tuoda markkinoille kotimainen tuote korvaamaan soijasta valmistettuja kasvituotteita.

 

Tuuli Pirttikoski

Satafood

Kaupassa käyntikin voi olla elämys

19.12.2019

”Vahva vierailusuositus!”
”Tämä kauppa suorastaan käskee ostamaan laadukkaita ja terveellisiä elintarvikkeita”

K-Citymarket Järvenpää on maailman parhaan ruokakaupan tittelin ansainnut. Se voitti aiemmin syksyllä arvostetun IGD Awardsin Store of the Year 2019 -palkinnon.  Perusteina parhaan kaupan valinnalle ovat asiakaslähtöisyys ja innovatiivisuus. Citymarketissa on panostettu viihtyvyyteen. Siitä kielii kaupan moitteeton siisteys ja tuotteiden esillepanon tarkka järjestelmällisyys. Kaupan valikoima on erityisen monipuolinen ja tuoreosastoilla on torimainen tunnelma. Kaupassa korostuu shop-in-shop -kauppapaikat ja ne ovat esillä näyttävästi. Kaiken kaikkiaan lähiruoka- ja luomutuotanto on vahvasti esillä.

Markku Hautalan kauppa on niittänyt mainetta erityisen laadukkaalla sushitarjonnallaan ja K-Citymarket Järvenpää onkin Suomen suurin sushin myyjä. Myös kalatiskin tarjonta on tasokas.

Markku Hautalan kauppa on niittänyt mainetta erityisen laadukkaalla sushitarjonnallaan ja K-Citymarket Järvenpää onkin Suomen suurin sushin myyjä. Myös kalatiskin tarjonta on tasokas.

K-Citymarketin rohkea toteutus tuotteiden sijoittelussa on raikas avaus tämän päivän ruokakaupassa.

Valon leikitellessä järjestelmällisyys ja siisteys korostuvat.

Asiointi on tehty asiakkaalle mahdollisimman vaivattomaksi ja nopeaksi.

 

Tuuli Pirttikoski

Satafood

 

 

Tyrni sopii juhlakauden herkkuihin

13.12.2019

JUHLAVA JÄLKIRUOKA: TYRNIÄ JA PANNACOTTAA

Reseptissä yhdistyvät helppotekoinen italialainen klassikkojälkiruoka ja raikas satakuntalainen tyrnimarja, joka on varsinainen vitamiinipommi. Kumoa valmis pannacotta tarjolle tai tarjoa suoraan annoskulhosta – miten vain, hymy nousee suupieliin.

3 dl kuohukermaa
2 liivatelehteä
1 dl sokeria
1 dl maustamatonta jogurttia tai ranskankermaa
1 laakerinlehti
ripaus suolaa

Tyrnikeitto:
3 dl tyrnimehua
11/2 dl (ruoko)sokeria
1 rkl perunajauhoja + tilkka vettä
koristeeksi kokonaisia tyrnimarjoja

Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä noin 5 minuuttia.

Kuumenna kerma, sokeri ja laakerinlehti kattilassa. Ota kattila pois liedeltä ja anna makuuntua hetki. Nouki laakerinlehti pois.

Lisää puristetut liivatelehdet lämpimään liemeen ja sekoita kunnes liivate on sulanut.

Lisää jogurtti sekä ripaus suolaa ja sekoita.

Kaada seos vedellä kasteltuihin annosvuokiin (esim. pieniin kahvikuppeihin) ja hyydytä jääkaapissa vähintään 3 tuntia.

Kuumenna tyrnimehu ja sokeri kattilassa. Sekoita perunajauho tilkkaan kylmää vettä ja lisää seos joukkoon. Sekoita ja kuumenna kunnes keitto sakenee. Jäähdytä.

Kumoa pannacotat tarjoilulautaselle. Valuta päälle tyrnikeittoa ja koristele halutessasi kokonaisilla tyrnimarjoilla.


TIESITKÖ, ETTÄ

Tyrni on Satakunnan maakuntamarja. Suurin osa kaupasta löytyvästä tyrnistä on kasvatettua, mutta Satakunnan luodoilla kasvavaa villityrniä voi löytää esimerkiksi kalamarkkinoilta ja erikoisliikkeistä.

Höyryävät keitot lämmittävät keskellä pimeintä syksyä

29.11.2019

Pataruoat ja höyryävät keitot lämmittävät keskellä pimeintä syksyä. Nyt ajankohtainen riista taipuu myös moneen herkulliseen pataan. Juurekset maustavat loistavasti keiton kuin keiton. Lisää juureksia rohkeasti eri muodoissa keittopohjaan kuten raastekeittoon.



Raastekeitto
1l vettä
1-2 kasvisliemikuutiota
3 porkkanaa
pala (50g) selleriä
1 lanttu
3 perunaa
pala purjosipulia
-mustapippuria
-1/2 tl suolaa
-yrttejä (kirveli, basilika, timjami...)

Pese ja raasta juurekset raastimella/ monitoimikoneella.

Lisää kiehuvaan kasvisliemeen karkeaksi raastetut juurekset ja viipaloitu purjo sekä pippurit.

Kypsennä miedolla lämmöllä kannen alla.

Halutessasi voit lisätä keittoon 400g jauhelihaa.

Pyhäjärvi-instituutin juhlavuosi sai arvoisensa päätöksen

25.11.2019

Kun koko instituutin henkilökunta yhdessä alkoi vuonna 2018 ideoida ja suunnitella juhlavuotta 2019, niin harva meistä vielä silloin uskoi, miten hyvin kaikki menisikään. Ehkä sillä, että jo ideointivaiheessa heitimme romukoppaan kaikki satakuntalaiset kyyniset ja ylivarovaiset ajatuksemme, oli vaikutus siihen, että päätimme järjestää 30-vuotisjuhlavuoden Grande Finalén Finlandia-talolla Helsingissä!

”Puhdas vesi, paremmat eväät – Pyhäjärvi-instituutti 30 vuotta” -seminaari siis pidettiin Finlandia-talolla 7.11.2019 ja tilaisuudessa kuultiin niin juhlapuheita kuin ajankohtaisesityksiä ruoka- ja vesiteemoista.

Tilaisuuden avasi Pyhäjärvi-instituutin toiminnanjohtaja Teija Kirkkala, joka tiivistetysti myös kertasi instituutin toiminnan historiaa eri vuosikymmeniltä. Tulevaisuusorientoitunut kehittämistyö alkoi maakunnallisen tason kehittämis- ja koulutustyöllä 90-luvulla, 2000 –luvulla toiminta laajentuu jo useamman maakunnan alueelle ja ensimmäiset kansainväliset tutkimushankkeet alkavat, ja  2010–luvulla instituutin toiminta laajenee ja kansainvälistyy kiihtyvällä vauhdilla. Käytännön kehittämis- ja koulutustyön taustalle nousee uusimman tutkimustiedon hyödyntäminen ja niihin pohjautuvien sovellusten aktiivinen testaaminen käytännön piloteissa. Tällä hetkellä instituutissa on käynnissä kaikkiaan 29 hanketta ja niiden keskeisimmät tavoitteet liittyvät ilmastonmuutokseen tuomiin haasteisiin ruokaketjussa, maan kasvukuntoon, hiilensidontakykyyn ja vesitalouteen, ravinteiden tehokkaaseen kiertoon, digitaalisten innovaatioiden hyödyntämiseen ruokaketjussa, luomuviljelyosaamisen lisäämiseen sekä kaupallisen hoitokalastuksen edistämiseen valtakunnallisesti.

Instituutin hallituksen tervehdyksen toi professori Mari Sandell. Hän peilasi instituutin syntymävuotta ympäröivän maailman tapahtumiin – perustamisvuonna 1989 mm. Helsingissä avautui Heureka, Suomesta tuli Euroopan neuvoston jäsen, presidenttinä oli Mauno Koivisto, Japanin keisariksi nousi Akihito, Eiffeltorni täytti 100 vuotta ja Berliinin muuri kaatui. Professori Sandell myös kertasi YK:n asettamat 17 kestävän tavoitetta (Agenda 2030) ja totesi niiden kaikkien sopivan instituutin toiminnan sisältöihin. Instituuttisäätiön säädekirjassa mainittu toiminnan tavoite ”Säätiön tarkoituksena on edistää Satakunnan elintarviketaloutta ja ympäristöä koskevaa koulutus- ja tutkimustoimintaa” on jo 30 vuotta tukenut edellä mainittuja Agenda 2030 tavoitteita ja ohjaa myös tällä hetkellä instituutin toimintaa sekä vihreän että sinisen biotalouden edistämisessä.

Mari Sandell


Maa- ja metsätalousministeriön tervehdyksen toi kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio. Myös hänen puheessaan nousi esiin se, miten instituutti on perustamisestaan lähtien menestyksekkäästi onnistunut edistämään juuri niitä bio- ja kiertotalouden sekä vesiensuojelun toimenpiteitä, jotka myös nyt ja tulevaisuudessa ovat tutkimus- ja kehittämistyön keskiössä. Kansliapäällikkö nosti myös esiin onnistumiset särkikalojen tuotteistuksessa, hänen mukaansa instituutin tulisi viestiä paljon nykyistä enemmän omasta roolistaan vajaasti hyödynnettyjen kalalajien tuotteistuksesta ja markkinoille saattamisesta.

Tulevaisuuden ruoantuotanto oli apulaisprofessori Hanna Tuomisto (Helsingin yliopisto) esityksen aiheena. Ruokaketju on hänen mukaansa globaalisti suurten haasteiden edessä, sillä ruoantuotannon osuus kasvihuonepäästöistä on kasvussa, luonnon monimuotoisuus vähenee, viljelyn yksipuolisuus aiheuttaa lajikatoja, ravinnehuuhtoumat lisääntyvät, maaperän laatu heikkenee ja makean veden käytöstä jopa 90 % kohdistuu maatalouteen. Toisaalta päivittäinen energiankulutus, samoin kuin eläinperäisten proteiinien kulutus, henkilöä kohti tulee kasvamaan tulevina vuosikymmeninä erityisesti kehittyvissä talouksissa Aasiassa ja Afrikassa.  Maapallon väkiluvun voimakkaasti kasvaessa tulee olemaan tarvetta uusille innovaatioille ruoantuotannossa. Vesi-, kerros- ja ilmakasvatus ovat uusia kehitteillä olevia teknologioita, hyönteiset ja kasviproteiineista valmistetut lihan korvikkeet ovat myös jo tulleet markkinoille. Uusinta teknologiaa tulee olemaan viljelty liha, jossa eläimestä otettuja soluja voidaan kasvattaa lihajalosteiden raaka-aineiksi. Myös kananmunia ja kasviksia voidaan tulevaisuudessa viljellä soluista. Hannan mukaan ruokajärjestelmät ovat suurien haasteiden edessä lähitulevaisuudessa. Uusia innovaatiota tarvitaan ja erityisesti maatalouden tuotannon kehittämisellä on suuri merkitys. Ruokavalioihin tarvitaan myös muutoksia.

Hanna Tuomisto

Toimitusjohtaja Esa Mäki Apetit Oyj:ltä kertoi juhlayleisölle vastuullisesta arvoketjusta ruoantuotannossa. Toimitusjohtaja Mäki esitteli Apetitin vastuuviljelymenetelmää, joka on luotu yhdessä viljelijöiden kanssa ja varmistaa huolella ja vastuullisesti viljellyt, jäljitettävät ja laadukkaat raaka-aineet. Apetitin teettämän Ruoan tulevaisuus 2025 –selvityksen mukaan yleinen arvoilmasto muuttuu (halutaan syödä vastuullisemmin, kasvisten kulutus kasvaa), yhä useampi laskee kalorien sijaan CO2 päästöjä, ruokahävikin vähentämiseen panostetaan enemmän ja ruoan kulutus politisoituu yhä enemmän (syömisestä tulee moraalinen ja eettinen kannanotto). Lopuksi hän kertoi Apetitin Järvikala–casesta, jossa hoitokalastussaaliista on luotu uusi, markkinoilla hyvän vastaanoton saanut tuoteperhe ja esitti Apetitin puolesta kiitokset siitä, että Pyhäjärvi-instituutti on ollut mukana toteuttamassa järvikalojen matkaa pakastealtaisiin.

Vesiensuojelun hallinnasta kertoivat neuvotteleva virkamies Antton Keto Ympäristöministeriöstä ja ohjelmajohtaja Heikki Mäkinen Vesijärvisäätiöstä. Heidän esityksessään käytiin läpi vesiasioita niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Globaalisti vedenkäyttö on lisääntynyt 1%:lla joka vuosi vuodesta 1980 lähtien eli v. 2050 vedenkäyttö on lisääntynyt jopa 30% nykyisestä. He kertoivat public-private-partnerhipiin perustuvasta vesienhoidon mallista, jota instituutti on jo 1990-luvun puolivälistä asti toteuttanut. Pyhäjärvi-instituutti on ollut siinä edelläkävijänä ja mallina muiden vastaavien organisaatioiden, mm. Vesijärvi-säätiön, perustamisessa.

Lounastauon jälkeen Iina Koskinen Demos Helsingistä kertoi tutkimuksella vaikuttamisesta. Vaikuttaminen vaatii vuoropuhelua, johon löytyy paljon uusia kehittyneitä kanavia, mutta nämä tiedon järjestelmät ovat hyvin pirstaloituneita ja saamamme asiantuntijatieto on yhä kapenevampaa. Datajäteistä on tullut uusia portinvartijoita tiedolle ja sen jakamiselle. Ja koska monimutkaisiin ongelmiin ei aina löydy yksiselitteisiä ratkaisuja ja toisaalta ihmisten kykyyn omaksua ja soveltaa tietoa on tullut muutoksia ja uusia vaikuttavia tekijöitä, on tieteentekijöiden siirryttävä valistamisesta vuoropuheluun. Osallistavilla tutkimuksilla, joissa sidosryhmien tarpeita kartoitetaan jo tutkimuksen suunnitteluvaiheessa, ollaan lisätty vuorovaikutteisuutta ja tuloksellisuutta tiedon omaksumisessa.

Sisältöjohtaja Laura Höijer Baltic Sea Action Groupista kertoi esityksessään ”Itämeri, ilmasto ja elonkirjo - Tuhoava vai uudistava ruuantuotanto” siitä, miten erilaiset ympäristöongelmat ovat kietoutuneet yhteen ja aiheuttavat ongelmia biodiversiteetille. BSAG on rakentanut Sitran rahoittamaa Carbon Action alustaa, jossa tavoitellaan mm. maan parempaa kasvukuntoa, lisätään luonnon monimuotoisuutta, hillitään ilmastonmuutosta ja vähennetään päästöjä vesistöihin sekä Itämereen. Mukana on 100 tilaa eri puolilta Suomea ja jokaisella tilalla testataan yhdellä lohkolla hiilen varastoitumista.

Seminaarin lopuksi juhlayleisö pääsi näkemään ennakkoon luontodokumentaristi Petteri Saarion uusimman Veden ihmeellinen luonto –dokumentin. Veden ihmeellisyyttä katsoessa eri näkökulmista ei voinut kuin ihailla niiden henkilöiden, jotka Pyhäjärvi-instituuttia 30 vuotta sitten perustivat, kaukonäköisyyttä – puhdas vesi takaa paremmat eväät edelleenkin.

 

Marko Jori

Pyhäjärvi-instituutti

Hyvinvointia riistasta on käynnistynyt

20.11.2019

Valkohäntäpeuran vahva, ja edelleen vahvistuva, kanta tuo metsästysseuroille ja –seurueille yhä suuremman paineen saada myönnettyjen kaatolupien mukainen määrä eläimiä kaadettua. Jos valkohäntäpeurakannat kasvavat tulevaisuudessa entistä nopeammin, tulee seurojen ottaa käyttöön uusia toimintamalleja metsästyksen toteuttamiseen kannan hallinnan onnistumiseksi. Toisaalta lisääntyvä saalismäärä voi tuoda riistanlihaa nykyistä enemmän markkinoille, jolloin myös tarkastamattoman riistanlihan myynti jalostajille ja ravintolasektorille tulee vaatimaan uusia toimintamalleja. Elinvoimaiset riistakannat voivat tulevaisuudessa myös mahdollistaa erilaisia, paikallisista lähtökohdista kehitettyjä vierasmetsästysmalleja, jolloin taloudellisesti voidaan kompensoida kasvavien kantojen tuomia negatiivisia taloudellisia vaikutuksia maa- ja metsätalouteen. Riistatalouden uudet liiketoimintamallit voivat onnistuessaan tuoda lisäarvoa jokaiselle arvoketjun toimijalle (maanomistajat, metsästyksen toteuttajat, jalostavat yritykset, ravintolat ja lopulta kuluttaja).

Ammattikorkeakoulu Novian hallinnoima hanke toteutetaan kuuden maakunnan (Satakunta, Varsinais-Suomi, Uusimaa, Pirkanmaa, Kanta- ja Päijät-Häme) alueella. Hankkeen päätavoitteena on luoda uusi malli valkohäntäpeuran metsästykselle ja siihen pohjautuvan liiketoiminnan taloudelliselle hyödylle. Uusia malleja pilotoidaan ruohonjuuritasolla 10 metsästysseurassa ja 10 metsästysseurueessa hankkeen toiminta-alueella. Seurojen uusien toimintamallivaihtoehtojen pilotoinnin lisäksi hankkeessa tuotetaan erilaisia oppaita mm. riistan käsittelyyn ja järjestetään erilaisia teemaan liittyviä seminaareja (lihan leikkaaminen ja jatkojalostus, markkinointi jne.).

Hanketta toteuttavat ammattikorkeakoulu Novia (Ab Yrkeshögskolan vid Åbo Akademi), Suomen riistakeskus, Turun yliopiston Brahea-keskus ja Helsingin kauppakorkeakoulu Hanken. Hanketta rahoitetaan Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmast ja rahoituksen osallistuvat Varsinais-Suomen, Uudenmaan, Pirkanmaan, Kanta-Hämeen Satakunnan ja Päijät-Hämeen ELY-keskukset. Hankkeen kokonaisbudjetti on 433 100 euroa. Hanke on käynnissä 2,5 vuotta ja loppuu 31.7.2021.

Ammattikorkeakoulu Novian riistan lihan myynnin oppaan pääset lukemaan tästä.

Opetusvideoon riistan paloittelusta pääset tästä.

Marko Jori

Pyhäjärvi-instituutti

Sivut: